Remun panohuolet – seteli 20

Ganes on merkillinen elokuva. Aiheeltaan taatusti elokuvan arvoista Hurriganesia käsitellään pelkästään Remun näkövinkkelistä. Pääosaan nostetaan keittiödraama Remun isä/äitisuhteesta ja ankarasta lapsuudesta. Vaikka on rockelokuvasta kyse ohitetaan Suomen paras rock-basisti ja aikansa kovin rock-kitaristi lähinnä statisteina. Framille nousee Remun jonninjoutavat naisseikkailut ja vaikeudet virkavallan kanssa. Ketä oikeasti kiinnostaa? Aihe olisi ansainnut paremman tulkinnan.

Roolituskin on kummallinen. Tommi Korpela Remun isänä on vähän liiankin hyvä. Minttu Mustakallio Remun äitinä puolestaan nolottavan huono...tai siis hahmo on huono. Loppukohtauksessa jossa hän jammailee Tavastian yleisön joukossa hyväksyvästi hymyillen Remun soittaessa on lähinnä salkkaritasoa. Kari Hietalahti on puolestaan ihan väärässä roolissa. Vaikka hän onkin loistava näyttelijä ei rooli vittumaisena poliisinnilkkinä sovi hänelle.  Bändin jäsenet olivat kaikki oikeastaan aika hyviä mutta kukaan muuhan ei kiinostanut ohjaajaa kuin Milanof aka Remu. Turhia ovat myöskin Arto Nybergin, Martti Syrjän kameoroolit.

Cisse ei käyttänyt huulipunaa!

Tällä elokuvalla olisi ollut mahdollisuus!

Albertista annettiin vähän valju kuva.

70-luvun Suomea parhaimmillaan.

Elokuvassa on myöskin puolensa. Klassinen Get On:in äänitys Ruotsissa on sen kaltainen rock-kohtaus joita olisi suonut olevan elokuvassa enemmän. Puolestaan ”loppuhuipennus” jossa mustalaispovari ennustaa Remulle kädet ylittävän kohtalon ja hän päättää luopua pahoista tavoistaan heittämällä huumepaketin yli Ruotsin lautan laidan, oli vain silkkaa roskaa. Nolottavaa roskaa. Ihan näinhän se ei Remun elämässä mennyt ja ollakseen elokuvan loppuratkaisu oli se lähinnä kädenlämpöinen.

Positiivisena puolena voi yhtyä Jussi palkintoraadin kantaan että lavastus oli loistava. 70-luvun Helsinki luotiin erinomaisesti. Lisäksi minä sytyin näyttelijöiden aitoon soittamiseen. Se toi leffaan livekeikan fiilistä vaikkakaan kaikki ei ehkä mennyt ihan nuotilleen. Kuitenkin juuri tälläistä rock-fiilistä elokuvaan olisi toivonut enemmän.

Teaser traileri, tämä vielä lupaa hyvää!

Varsinainen traileri josta on jo aistittavissa mitä on tulossa.

Tässä sitten sitä itseään livenä.

Kvanttivaras - seteli 19

Tapaus suomalaisessa scifi-kirjallisuudessa.

Hannu Rajaniemi ja hänen esikoisteoksensa Kvanttivaras nousivat tapahtumaksi suomalaisessa kirjallisuudessa. Mies tuli suomalaiseen kulttuurielämään puun takaa. Englanniksi kirjoittava professori joka saa suoraan kolmen kirjan rahakkaan sopimuksen englantilaisen kustantamon kanssa ei ole jokapäiväistä suomalaisessa kirjallisuudessa. Lisäksi kirjailijan televisioon sopiva miellyttävä ulkonäkö ja älykkäät kommentit tekivät hänestä heti julkkiksen. Hyvä näin koska hän on kuitenkin Scifi-kirjailija ja he eivät ole tavanneet saada juurikaan palstatilaa suomalaisessa kulttuuriuutisoinnissa. Ja kirjahan siis on upea.

Ulkonäöstä on apua markkinoinnissa.

Rajaniemi edustaa nyky avaruusoopperaa puhtaimmillaan. Vaikkakaan tarinassa ei hirveästi lennetä avaruudessa niin lennetään pään sisällä sitäkin enemmän. Hän käyttää paljon uudissanoja ja termejä ilman selityksiä kuten monilla avaruusoopperan nykykirjailijoilla on tapana. Asiasta mainittiin esim Hesarin kulttuurisivuilla. Mutta se on enemmänkin vain tapa jolla saadaan lukijat ikään kuin vierauden tilaan sujuvasti. Jos joka sanaa alettaisiin viitteillä ym selittämään tekisi se kirjasta tylsän ja oppikirjamaisen. Sanathan ja niiden merkitykset ovat kuitenkin jo lähitulevaisuudessa erilaiset kuin nyt puhumattakaan kaukaisesta tulevaisuudesta!

Tarina etenee vetävästi ja joka luku loppuu koukkuun joka pakottaa jatkamaan eteenpäin. Paljon on lainattu muilta kirjailijoilta mutta sekin on nyky avaruusoopperassa likimain tapa ja enemmän kunnianosoitus muiden luomiin maailmoihin kuin suoranainen ideavarkaus. Hahmojen luonteenpiirteet, teot ja motiivit ovat myöskin uskottavampia kuin vaikka genren suurnimellä Alastair Reynoldsilla vaikkakaan ne eivät nouse kepeän tason yläpuolelle kyllä milliäkään. Mutta tarina vetää ja se on pakko lukea loppuun mahdollisimman nopeasti jotta pääsee loppuratkaisuun.

Tämä kirja on siis ehdottomasti lukemisen arvoinen omassa lajityypissään ja hyvä kulttuuriseteli. Jatkoa on myöskin luvassa täyteen trilogiaan asti joka on myöskin yksi genren klisheistä. Mutta tässä tapauksessa sitä jatkoa todellakin odotetaan. 

John Carter – seteli 18

Kaor vaan kaikille Barsoomin ystäville. John Carter kuuluu eniten odottamiini elokuviin pitkään aikaan. Edgar Rice Burrougsin Marsin –sarja on odottanut filmatisointiaan jo todella kauan. Tosin ymmärrettävistä syistä sillä aikaisemmin ihmiskunnan historiassa ei ole ollut tällaisia elokuvatehostemahdollisuuksia kuin nyt on. Nykytekniikalla pystytään loihtimaan Burroughsin Mars valkokankaalle yhtä aidontuntuisesti kuin hänen kirjansa tekee sen nuoren miehen aivoihin.

Mars on kaunis.

Ja autiokaupungit sellaisia kuin odotinkin.

Kuin myös Helium. Tässä upeassa iltavalaistuksessa.

Koska odotukset oli korkealla oli pettymys myöskin käsin kosketeltavaa elokuvan jälkeen. Kävin katosmassa elokuvan vanhimman poikani ja hänen ystävänsä kanssa. Poikani, joka on myös lukenut koko Marsin sarjan oli yhtä pettynyt kuin minäkin. Hänen ystävänsä oli kohtuu tyytyväinen. Hän ei ollut lukenut sarjaa joten hänellä ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia.

Steampunk ilma-aluksia.

Niinpä niin. Elokuvan ongelmana on Burroughsin tarinan hylkääminen. Vahva ja vanha seuraajakunta ei halua nähdä ”tulkintaa” Burroughsin klassikosta vaan kuvitetun tarinan. Tuotantoyhtiö on kuitenkin rahaa säästämättä kuljettanut tarinaa omia kummallisia latujaan. Ensin lähtö Marsiin tehtiin todella pitkään. Luotiin ikään kuin perustaa John Carterin luonteelle. Turhaan koska kaikki Marsin-sarjan lukijat tietävät minkälainen hän on. Lisäksi jostain syystä John Carteriin oli ympätty pasifistisia piirteitä jonka takia tarinaan oli keksitty hänen kuollut vaimonsa ja tyttärensä! Sellaisia piirteitä ei alkuperäisellä John Carterilla ollut. Siis ei todellakaan ollut. Korostan vielä, alkuperäinen John Carter suorastaan hakeutui taisteluihin ja miekkaili hymy huulillaan. Hirveän paljon nähtiin vaivaa Marsiin siirtymisen tekniikan kanssa. Asia johon Burroughs ei tuhlannut sivuja vaan ohitti asian olan kohautuksella. Siirtymisteknisistä syistä on myöskin Thernit tuotu kummallisina yliolentoina ja pahuuden ruumiillistumina tarinaan heti alusta lähtien vaikka kirjoissa he olivat tavallisia juonittelevia, salakavalia reppanoita ilman mitään superkykyjä ja tulevat tarinaan vasta myöhemmin mukaan. Thernien mukana tulee myöskin alkuperäiseen tarinan kuulumaton superase. Tharkit ovat liian lyhyitä ja laihoja. Valkeat apinat on liian isoja. Zogandan kaupunki kävelee!!!! Kävelevä kaupunki on lainattu nyky scifikirjailijoilta, eikä kyseessä ole mikään kunnianosoitus, vaan täysin turha päälle liimattu lainaus jolle ei ole mitään perusteita tarinan kulun kanssa. Dejah Thoris on tiedenainen. Dorin laakso ei ole yhtään niin kuin pitäisi ja tulee tarinaan mukaan liian aikaisin. John Carter ei oikeasti juurikaan miekkaile vaan huiskii silloin tällöin miekalla. Hänen hypyt on liian pitkiä jne jne. Ongelmia tarinan kanssa on todella paljon. Vain Marsin koira Whoola on niin kuin kirjoissa mutta siinä se melkein onkin.

Kummallinen yliolento Thern tässä liittoutuneena Warhoonien kanssa.

Tharkeja.

Rooman keisari ja hänen sadanpäämiehensä. Ei vaan Heliumin jedak Tardos Mors ja hänen
laivastonsa jedwar Kantos Kan. 

Dejah Thoris näytti siltä miltä pitääkin.

Mutta John Carter ei ole ihan niin lihaksikas kuin  odotin.

Mikä voisi olla pelottavampaa kahlehditulle vangille kuin Marsin valkoinen apina.

No tietenkin kaksi valkoista apinaa!

Positiivista elokuvassa on hienot Marsin maisemat. Vanhat rauniokaupungit ja Helium ovat kuten kuvittelinkin. Hienoja ovat myöskin steampunk henkiset ilma-alukset ja roomalaisvaikutteiset sotisovat. Pelottomia ja urheita ovat myöskin Heliumin soturit, huippuna Kantos Kan sekä Heliumin liittolaiset Tharkit. Mutta siinä se olikin. Korea kakku joka ei maistu siltä mihin suu on mukautunut. Tämä on siis vanhan fanin mielipide.

Traileri

Harry Potter ja Salaisuuksien Kammio - seteli 17

Harry Potter saagan toinen elokuva jatkaa siitä mihin ykkönen jäi. Kotonaan käsittämättömän ankeissa olosuhteissa asuva Harry vain odottaa koulun alkua. Tarjoaisihan se hänelle poispääsyn ottovanhempiensa luota. Taikatarina polkaistaan vauhdikkaasti liikkeelle kun ensimmäinen uusi hahmo – kotitonttu Dobbie esitellään. Sen jälkeen edetäänkin Tylypahkaan lentävän Anglian vauhdilla. 

Ensikohtaaminen kotitontun kanssa

Lentävä Anglia

Tylypahkassa haasteet on jo edellisvuotta suuremmat. ”Virtuaali” Voldemort on jo hyvin vahvan oloinen puhumattakaan hänen apulaisestaan valtavasta basiliskistä. Harryn kohtalo tuntuu olevan jo ”oikeasti” vaakalaudalla hänen taistellessa valtavaa petoa ja päiväkirjaan vangitua Voldemorttia vastaan. Vaikka taistelu päättyykin onnellisesti annetaan aavistaa synkemmästä tulevaisuudesta ja varsinkin menneisyydestä. Mistä on Harryn kärmessuu taito peräisin? Miksi Voldemort oli päiväkirjassa? Päähenkilöiden ystävyyssuhde syveni tämän seikkailun myötä ja heistä tulee lähes  erottamattomat. Myöskin Harryn suhde "pieneen"pahaan, Draco Malfoyhin syvenee entisestään.

Pieni paha

Myös pahalla on isä - Lucius ja Darco Malfoy

Pahat pojat urheilee

Huispauksen kuvaaminen on kehittynyt ensimmäisestä osasta

Harryn toisen seikkailun tarina on vielä elokuvan kokoinen. Kauheasti ei ole jouduttu jättämään pois ja elokuva on eheä. Lähinnä Kilderoy Lockhardia olisi voinut olla enemmän, kuten kirjassakin vaikkakin häntä esittävää Kenneth Branagh tekee valtavan hyvän roolin näinkin vähillä minuuteilla. Uusina ja jatkon kannalta tärkeinä hahmoina mainittakoon Ginny Weasly ja kotitonttu Dobbie.

Kilderoi Lockhard

Ginny Weasly

Harry Potterista tulee aina hyvä mieli. Salaisuuksien Kammio on vieläkin usean katselukerran jälkeen eheä ja hyvä elokuva sekä oikein hyvä kulttuuriseteli.

Traileri

Battlestar Galactica 1 / season 1 (33) – seteli 16

Battlestar Galactican aloittaneen minisarjan jälkeen ensimmäinen varsinainen jakso oli nimeltään ”33”. Siinä Ragnarin taistelusta nippa nappa selvinnyt saattue jatkoi vaivalloista pakomatkaansa. Saattue joutui Cylonien hyökkäyksen kohteeksi koko ajan täsmälleen 33 minuutin välein. Lyhyen taistelun jälkeen saattue loikkasi yhtaikaisesti uuteen kohteeseen johon Cylonit löysivät aina jälleen mystisesti 33 minuutin päästä. Takana oli jo yli 130 tuntia jatkuvaa hälytystilaa ja 237 hyppyä. Niin hyppymoottorit kuin miehistökin olivat lopussa. Mutta Cylonit eivät väsyneet vaan jahtaavat viimeisiä ihmisiä säälimättä. Myös osa miehistöstä ei tuntunut väsyvän niin kuin muut....

Colonial 1:llä Presidentti Roslin saa viestin Olympic Carrierilta tohtori Amarakilta joka halusi henkilökohtaisesti tulla kertomaan petturista. Aluksessa oleva Gaius Baltar kuulee tämän ja pelästyy koska uskoo paljastuvansa. Hänen syyllisyydentuntoisesta alitajunnastaan luikerteleva numero 6 käyttää tätä hyväkseen ja alkaa ahdistaa Gaius Baltaria Cylonien uskolla jumalaan ja siitä, että Baltarilla on tehtävä. Edessä oli kuitenkin jälleen täpärä hyppy josta Olympic Carrier ei selvinnyt. Se katosi ja niin katosivat myöskin Cylonit. Heitä ei enää tullut ja miehistö pikkuhiljaa rentoutui.

Samaan aikaan radioaktiivisessa ja tuhotussa Capricassa Karl ”Helo” Agathon jatkoi pakoaan. Hän oli jäänyt planeetalle koska oli antanut paikkansa Raptorissa Gaius Baltarille. Cylonit jahtasivat häntä sateisessa metsikössä ja hän joutui umpikujaan josta hänet pelasti yllättäen paikalle ilmestynyt Boomer. Helo ei voinut tietää, että hänen ihmiseksi luulemansa henkilö oli Cylon numero 8 jonka toinen kopio palveli Galacticalla Boomerina.

Helo Capricalla

Olympic Carrier palaa yhtäkkiä takaisin laivueeseen ja vain komentaja Adama oli tilanteen tasalla. Hän komensi heti hälytyksen, laittoi Viperit ilmaan ja käynnisti kellon käymään 33 minuuttia. Olympic Carrierilta vakuutettiin viattomuutta. Mutta pian selvisi, että sillä oli mukanaan ydinase ja se suuntasi kulkunsa suoraan kohti Galacticaa. Komentaja Adamalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin komentaa Viperit tuhomaan alus. Mutta samalla linjalla oleva Presidentti Roslin epäröi antaa hyväksyntäänsä. Samaan aikaan Gaius Baltarin alitajunnan numero 6 puristi Baltarilta kääntymisen Cylonien uskoon ja heti kun Baltar taipui antoi Presidentti Roslin hyväksyntänsä Olympic Carrierin tuhoamiseen. Sen suorittivat Lee Adama ja Kara Thrase eli Apollo ja Starbuck.

Olympic Carrier ja Viper

Olympic Carrier 

Koko sarjan aloittavaksi jaksoksi 33 oli hyvin synkkä ja iloton. Hahmot epäröivät, surivat ja katuivat tekojaan. Esimerkkinä sarjan huolellisesta käsikirjoituksesta on, että tässä ensimmäisessä jaksossa tuhottuun Olympic Carrierin ja sen 1345 siviiliuhriin palataan myöhemmin sarjan edetessä. Hahmojen teoilla on seuraukset joita he eivät pääse pakoon. Jaksossa esiteltiin myöskin Anastasia Duellin kautta ensimmäistä kertaa käytävä johon ihmiset kiinittivät seinään kaipaamiensa ja kadottamiensa ihmisten kuvia.

Aivan loistava avausjakso. Tämän realistisempaa ei taistelu keinoälyä vastaan voi olla.

Harry Potter ja Viisasten Kivi – seteli 15

Tämän setelin kanssa otettiin sitten vielä enemmän varman päälle. Potter-kirjat ovat kuuluneet meidän perheen lukemistoon jo ihan pienestä pitäen. Olen itse lukenut koko sarjan pojille kahteen kertaan ääneen, heidän ollessa vielä liian pieniä lukemaan sen kokoisia möhkäleitä itse. Sen jälkeen he ovat vielä itse perehtyneet sarjan kirjoihin ja elokuvatkin on katsottu moneen kertaan. Itse suhtauduin aluksi sarjaan hieman skeptisesti ”koska olen lukenut fantasiaa pienestä pitäen”. Se oli kuitenkin turhaa ylimielisyyttä sillä Harry Potterin maine ei ole todellakaan tullut tyhjästä.

Muistatko vielä Harryä näin nuorena 

tai Hermionea

Nyt siis katsottiin elokuvaa. Kirjojen lisäksi meillä löytyy DVD hyllystä kaikki Potter elokuvat joista nyt katsottiin ensimmäinen. Elokuvana se on, kuten myös kirjanakin, jollakin tapaa raikas. Tarina on kompaktimpi ja vähäeleisempi kuin jatko-osissa. Tästä syystä se on myös taipunut hyvin elokuvaksi. Jatko-osissa on jouduttu jättämään paljon kirjojen tapahtumia ja henkilöitä filmatisoinneista pois koska ei vaan ole ollut tilaa,

Pääosien esittäjät

Hedwig ja Harry

Rowlingsin loistokkuus kirjoittajana tulee heti esiin tässä sarjan avausosassa. Hyvin sujuvasti ja ”salakavalasti” hän vie lukijansa/katsojansa maailmaan joka on heille vieras. Mutta kuitenkin niin tuttu, että he haluavat pysyä siellä. Tarina sinänsä on simppeli ja sopii niin jästeille kuin velhoillekin eli hyvä vastaan paha ryyditettynä lasten kuka tykkään kenestäkin problematiikalla. 

McGarmiva

Kalkaros 

Dumbledore versio 1

Hagrid

Koska tämä ensimmäinen elokuva on enemmän lastenelokuva kuin seuraajansa ei sen näyttelijätyötä ole tullut seurattua kovinkaan tarkasti. Mutta nyt se näytti raikkaalta ja pingottamattomalta. Ikään kuin lapsinäyttelijöiltä ei olisi vaadittu liikoja. Ja lapsiahan pääosan esittäjät tässä ovat. Silmään pistää heti  Hermione Grangerin osaa esittävän Emma Watson ja Draco Malfoyta esittävä Tom Felton, jotka tuntuvat olevan eniten sinuja näyttelemisen kanssa. Aikuisosia esittää puolestaan tiukka ryhmä Englannin huippunäyttelijöitä joista minua eniten viehettää Kalkarosta näyttelevä Alan Rickman ja Hagridia näyttelevä Robbie Coltrane. Tosin heikkoja lenkkejä ei tässä ensimmäisessä osassa ole. Tarina etenee suht tarkasti kuten kirjassa ja kaikki päättyy onnellisesti. Katsoja jää kaipaamaan jatkoa jota tässä tapauksessa löytyy ihan käden ulottuvilta.

Loppukohtaus lähestyy

Traileri

Battlestar Galactica – seteli 14

Viimeaikaiset kiireet ovat pitäneet minut erillään kulttuuriharrastuksesta. Aikaa ei vain ole ollut. Kaikesta on katsottu, luettu, kuunneltu vain pätkiä eikä minkäänlaiseen kokonaiseen kulttuurikokemukseen ole ollut aikaa.

No sitten piti vain ottaa sitä aikaa sillä ”Jackistä tulee tylsä ilman kulttuuria”. En kuitenkaan halunnut ottaa riskiä jonkun tuntemattoman taidetuotteen kanssa. Niinpä valitsin ikisuosikkini Battlestar Galactican. Valinta oli helppo koska koko sarja löytyy omasta DVD-hyllystä spinoff elokuvineen. Lisäksi edellisestä katsomiskerrasta oli jo sopivasti aikaa.

Battlestar Galactica koko komeudessaan

Kaikille niille joille sarja ei ole tuttu kerrottakoon taustoja lyhyesti. Eli kyseessä oleva BSG on remake. Alkuperäistä sarjaa esitettiin jo 1970 luvulla! Silloinkin se oli hyvin suosittu. Remake versio on 2000-luvulle päivitetty alkuperäinen tarina...ainakin pääpiirteittäin. Esim roolihahmojen nimissä ja sukupuolissa on tapahtunut muutoksia. Alkuperäisen sarjan henkilönimet: Apollo, Starbuck, Boomer ym ovat nyt kutsunimiä radiotaajuuksilla. Osalla roolihahmoista on sukupuoli vaihtunut alkuperäisestä. Boomerista ja Starbuckista on tullut uuden sarjan myötä naisia. BSG-remake on erittäin sukupuoli- ja rotuneutraali sarja. Kaikki ovat näissä suhteissa tasa-arvoisia. Sitä ei mitenkään alleviivata vaan se on ikään kuin luonnollista.

Itse tarina on lyhykäisyydessään seuraavanlainen. Ihmisten luomat Cylon-robotit hyökkäävät Kobolin 12 siirtokunnan kimppuun hävittäen ne käytännössä kokonaan. Vain avaruudessa olleet ihmiset säästyvät yllätyshyökkäykseltä ja kokoontuvat sekalaiseksi saattueeksi joka lähtee etsimään turvapaikakseen tarunhohtoista 13 siirtokuntaa, Maata.

Cylonit ovat kehittyneet aikaisemmasta sodastaan ihmiskuntaa vastaan. Metallisen Centurio sotilaan lisäksi on ihmistä erehdyttävästi muistuttavia robotteja. Niitä on olemassa 12 eri mallia (kuten Kobolin siirtokuntia). Lisäksi Cylonit pystyvät ennen tuhoutumistaan downloadaamaan itsensä uuteen saman malliseen kehoon. Lisäkonflikti tarinaan tulee jatkuvasta epäilystä kuka on Cylon. Myöhemmin sarjan edetessä se kehittyy yleiseksi pohdinnaksi ihmis- ja koneälyn eroista.

Cylonit ovat kehittyneen - malli 6

Remaken aloittavassa pidemmässä jaksossa tuodaan lähes kaikki sarjan keskeiset henkilöt. Lisää toki tulee sarjan edetessä. Mutta valtaosa merkittävistä persoonista on mukana heti lähdössä. Keskeiset ja koko sarjan läpi kantavat konfliktit myös tuodaan heti esille. Niljakkaan tiedemies Gaius Baltarin heikkouden aiheuttama petos ja siitä aiheutuva syyllisyyden tunne, varakomentaja Saul Tight:in alkoholi-, perhe- ja mielenterveysongelmat, komentaja William ”Bill” Adaman ongelmallinen suhde poikaansa (kutsukoodi Apollo), ihmisten näköisten cylonien uskonto jne jne. Langanpäitä ja konflikteja riittää ja kaikkea sittoo yhteen cylonien armoton hyökkäys.

Sarjan keskeiset hahmot

Kun tarinan miljöö ja päähenkilöt on esitelty katsojille alkavat tapahtumat vyöryä. Cylonien massiivinen yllätyshyökkäys pyyhkäisee kaiken tieltään. Vain puhtaalla tuurilla ja taidolla hyökkäyksestä selviää jo museokäyttöön siirretty Taisteluplaneetta Galactica sekä kirjava joukko avaruusaluksia. Johtuen museokäytöstään Galactica on aseistettu heikosti ja sen ensimmäinen tehtävä on hakea täydennystä Ragnarin asevarikolta. Siellä selviää ensimmäistä kertaa kaikille, että Cylonit voivat näyttää ihmisiltä.

Matkalla Ragnariin

Ragnarin taistelun loppuhuipennus

Taistelujen aikana tehdään kipeitä päätöksiä. Presidentti Laura Roslin jättää Cylonien armoille alukset joilla ei ole kykyä hypätä. Niissä aluksissa kuolee pikkutyttö joka tehtiin Roslinille ja katsojille tutuksi. Galacticalla joutuu varakomentaja Saul Tigh antamaan komennon jolla tyhjennetään ydinohjusiskussa tuleen syttyneet osastot avaruuteen aiheuttaen samalla kymmenien korjausmiesten kuoleman jne jne. Päähenkilöt joutuvat tekemään vaikeita ja epämiellyttäviä päätöksiä ja heidän ongelmansa ovat epämukavan ”todellisia”. Hahmot saavat lihaa ja verta ympärilleen koska he ja heidän tilanteensa ovat kompleksisempia kuin mihin on ”normaali” televisioviihteessä totuttu.

Sekalainen ja riitainen seurakunta aloittaa kuitenkin hankalan ja toivottoman oloisen matkan kohti Maata. Kohti tarua jonka komentaja Adama otti Kobolin mytologiasta vain sitoakseen epätoivoisen seurakunnan yhteen.